Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä

kirjoitettu avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen tietokirjoittaminen-kurssilla 2008


Onko lapsesi lähtemässä koulutielle? Oletko huolissasi miten koulumatkat sujuvat? Annas olla, kerron sinulle 10 syytä, miksi sinulla ei ole syytä huoleen. 

1. Lapsen on turvallista ylittää vaarallinen risteys, koska 400 metrin päässä on alikulkutunneli tuomassa turvaa koulutielle. Asiaan ei millään tavalla liity se, ettei lapsi pääse tunnelille kuin kulkemalla vaarallisten risteyksten kautta, ellei lähde melomaan jokea Turuntien ali. 

2. Lapsen on turvallista kulkea vaarallisen risteyksen yli, koska siinä on hyvä näkyvyys. Näkyvyyden tosin peittää suuri liikenteenohjauskyltti. Vilkkaalla mielikuvituksella varustettu lapsi voi kuvitella mitä kyltin takana tapahtuu. 

3. Lapsi voi hyvin ja turvallisin mielin ylittää vaarallisen risteyksen, koska tien toisella puolella alkaa jalkakäytävä. Jalkakäytävä on tarpeeton tien toisella puolella, koska lapsi voi aivan yhtä hyvin odottaa ojassa. Lapsethan kastuvat kumminkin. 

4. Jos nyt sattuisikin olemaan niin, että vaarallinen risteys hirvittää vanhempia liikaa, koska suojatiellä ei ole edes liikenteenjakajaa, on olemassa myös vaihtoehto. Lapsen koulumatka on hyvin turvallinen, jos vaarallisen risteyksen sijaan lapsi aloittaa koulutiensä kulkemalla 400 metriä kapeaa ja mutkittelevaa tietä, jolla kulkee paljon raskasta liikennettä. Matkalla ei ole kunnon piennarta, jalkakäytävistä puhumattakaan. Tiellä saatetaan ajaa reipasta ylinopeutta, mutta eikö kaikkialla ajeta? Saapahan lapsi jännitystä elämäänsä ja ojathan ovat yhä olemassa. 

5. Lapsesi koulureitti on turvallinen, koska kenellekään muullekaan ei myönnetä koulukyytiä reitin vaarallisuuden vuoksi. Näin noudatetaan yhdenmukaisuuden periaatetta ja kaikilla on siis yhtä suuret mahdollisuudet jäädä auton alle. 

6. Koulumatka on turvallinen, koska äiti tuo lapsen kouluun autolla. Mitä siinä sitten keuhkoamaan mistään liikennenopeuksista ja puutuvista jalkakäytävistä? Miten yksikään vanhempi voi edes harkita käyvänsä töissä ja näin sivuttaa olankohautuksella lapsensa turvallisuuden? 

7. Lapsen koulumatka on turvallinen, koska vaarallisuus rasittaisi kaupungin taloutta. Ei alle kolmen kilometrin matkalla voi olla vaarallisia paikkoja, koska juurihan ne saatiin matkojen pituusrajoituksilla karsittua pois. 

8. Matka on turvallinen, koska koulun rehtori niin sanoo. Kaikki mitä liikenneturvallisuusasioista koulutuksen saaneet kaupungin työntekijät, lääninhallitus ja poliisi asiasta sanovat, on liioittelua. Sitä paitsi poliisilta nyt ei ainakaan edes kysytä. Ne sanovat kuitenkin, että juu, vaarallinen on. Tavallinen ihminenhän voi vielä vaikka uskoa. 

9. Lapsesi koulureitti on ehdottoman turvallinen, koska asiasta ei ole lääkärin lausuntoa. Siltä varalta, että lääkäri nyt kuitenkin suostuisi lausumaan reitin vaaralliseksi, suuri ja mahtava kaupunginjohtaja kiistää kaiken. Sinun on uskottava lapsesi olevan turvassa koulumatkallaan, koska kaupunginjohtaja on näin päättänyt. Säästösyistä. 

10. Kaikki matkalla olevat vaaralliset risteykset ovat vaarattomia, koska vanhemmilla on mahdollisuus ostaa lapselleen koulukuljetus – paitsi perjantaisin, mutta ei nyt puhuta siitä. 

Näiden syiden antamasta suunnattomasta turvallisuuden tunteesta saamme kiittää Someron kaupunkia, jonka sivistystoimenjohtaja ja kaupunginjohtaja ovat yhdessä tuumin päättäneet estää koulukuljetukset, koska heillä on siihen mahdollisuus. Ainakin korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen asti. 


Kauhu

1 viesti vastaanotettu (2009)
Antistress (2009)
Hidas kuva (2009)
Hyvien unien yö (2002)
Jälleennäkeminen (2009)
"Monsteri" (2001)
Näkökulma 1 (2009)
Näkökulma 2 (2009)

Fantasia

Alku (2000)
Lumiprinsessani - alku (2001)

Sadut

Joutsen, joka ei uskaltanut lentää (2006)
Kadonnut ystävä (2006)
Metsäretki (2006)
Päiväkotipeikko (2006)

Sekalaista proosaa

Jonakin päivänä kaduttaa 1 (2010)
Junia kulkee joka päivä (2000)
Kissamaki (2009)
PAM! (2000)
Pelästyiksää (2009)
Yksinäinen susi (1996)

Tietokirjoittaminen

Eläin on esine (2009)
Kirja-arvostelu: Sydämenmuotoinen rasia (2011)
Runoarvostelu: Koira tulee illalla (2010)
Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä (2008)

Gerbiilitekstejä

Aikuisena olemisen vaikeus (2010)
Hulluja harrastajia (2000)
Lemmikkimessut 2000 (2000)