- Moi, Mari huusi astuessaan ulko-ovesta eteiseen. Miehen suuret kuluneet nahkakengät lojuivat keskellä lattiaa juuri siinä mihin ne olivat sattuneet jäämään. Toinen osoitti suoraan ovelle, toinen vasemmalle. Pitkä musta takki oli levällään pienen jakkaran päällä. Mari kavahti. Hän ei voinut sille mitään. Jokin tuossa takissa sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Se oli niin todellinen. Mari oli tuntenut sen heti nähdessään takin ensimmäistä kertaa. Se teki todelliseksi kaiken mitä Mari pelkäsi. – Timo. Timo hei, Mari sanoi ja kurkisti olohuoneen ovelta.
Siellä mies oli. Istui hämärässä ja näytön valo sai kasvot näyttämään kalpeilta kuin kuolleella.
- Moi, minä tulin kotiin, Mari sanoi hiljaa. Timo ynähti jotain. Kai se kuulee, ei se olekaan vielä kuollut, Mari ajatteli. – Eikö me olla puhuttu tästä aika monta kertaa jo? hän sanoi. Timo tuijotti ruutua ja näppäili jotain. – Timo hei, Mari sanoi ja astui lähemmäs miestä.
- Mitä? Timo nosti katseensa ja Mari tiesi, että se oli lähempänä kuin koskaan.
- Eikö me puhuttu tää juttu jo selväksi? Mari kysyi.
- Mikä juttu? Timo kysyi, vaikka kyllä tiesikin.
- Minä tiedän kuule tasan tarkkaan mitä sinä sillä koneella teet, Mari huokaisi.
- Mitä? Timon katse palasi ruutuun. Hän naputti nopeasti jotain ja jäi tuijottamaan näyttöä.
- Katso minua! Mari huusi.
Timo hätkähti.
- Mitä? Mitä sä oikein vauhkoat?
- Sinä tiedät tasan tarkkaan mitä minä vauhkoan, Mari sanoi. – Me ollaan puhuttu, me ollaan puhuttu noista, noista, noista saatanan friikeistä niin monta kertaa.
- Älä viitsi.
- Kyllä viitsin. Minä en oikeasti halua, että sinä sekoat. Että menet mukaan tuollaiseen sairaaseen. Mitä se nyt sitten ikinä onkaan? Saatananpalvontaa? Mielikuvitusleikkejä? Hulluutta? Mari ravasi edestakaisin pikkuista olohuonetta ja haki sanoja.
- Vamppyyrinmetsästystä, Timo sanoi hiljaa ja katsoi naista tyynenä.
- Ei vamppyyrejä ole olemassa, Mari tuhahti.
- Mä käsitän sun pointin, Timo sanoi. – Mutta se ei tarkoita, että sä olisit oikeassa.
- Ei vamppyyrejä ole olemassa, kysytään ihan keneltä tahansa muulta kuin noilta pelleiltä, joilla ei ole mitään muuta elämää kuin kirjoittaa satujuttuja nettiin, peloitella ihmisiä ja saada hullut vielä hullummiksi, Mari istui sohvalle Timon vierelle.
- Olenko mä sun mielestä hullu? Timo kysyi.
- Sinä et voi odottaa, että minä pitäisin tätä normaalina, Mari meni hiljaiseksi. Hän pyyhki kyyneliä silmäkulmistaan.
- Mari hei, Timo sanoi. – Kyllä mä tiedän, että suurin osa näistä tyypeistä on sekopäitä. Mä tiedän, että suurin osa jutuista on joko jotain harhaa tai ihan vaan ajanvietteeksi keksittyä, mutta tässä nyt vain on sitä jotain.
- Sitä jotain, Mari huokaisi.
- Mä en vaan voi unohtaa sitä tyyppiä. Sitä tyyppiä siellä baarissa yhtenä iltana.
- Se kaveri oli luultavasti jossain aineissa. Jossain sellaisissa mistä meillä ei ole mitään käsitystä, Mari sanoi.
- Mä en usko. Mä olen lukenut sen jälkeen paljon, kirjoitellut parin tyypin kanssa ja pitänyt silmäni auki. Mä uskon, että Saanan vei vamppyyri.
- Sinun siskosi hukkui, Mari tiuskaisi.
- Niinhän sinä luulet, Timo sanoi itsevarmasti ja valitsi internetselaimesta päivitä-napin. – Mun on saatava se kiinni, hän sanoi vielä liki kuiskaten.
- Mitä hittoa sinä puhut? Marin tuijotti Timoa.
- Mä olen puhunut tyyppien kanssa. Jotkut niistä on ihan oikeita. Jotkut niistä on jopa kohdanneet vamppyyrin. Jotkut metsästää huvikseen, jotkut suojatakseen perheensä, Timon katse ei noussut näytöstä hetkeksikään. – Kolmannet metsästää kostaakseen, hän päivitti sivun uudelleen. – Mä olen ihan varma, että tää on todellinen. Uusin havainto on täältä.
- Täältä? Mari ponnahti seisomaan. – Pitääkö minun mies soittaa sinulle ambulanssi vai millä minä saan sinut järkiisi?
- Uusin havainto on täältä ja se tukee viime aikaisia tapahtumia, Timo tarttui vaimoaan kädestä. – Usko minuun. Usko. Jos mä olen oikeassa, mä voin lopettaa tämän.
- Lopettaa tämän? Minkä tämän? Elämäsi? Meidän parisuhteen? Mitä? Mari yritti riuhtaista käsivartensa irti Timon otteesta, mutta sormet olivat puristuneet liian vahvasti ranteen ympärille. Mari voihkaisi.
- Mä voin lopettaa mystiset kuolemat, joita sattuu kuukausi kuukauden jälkeen lisää ja lisää. Mä olen ihan varma, että se tyyppi on ollut täällä aina. Ainakin mun lapsuudesta asti. Ainakin siitä asti, kun se vei Saanan.
- Timo, sinä satutat minua, Mari sanoi ja tarttui vapaalla kädellä Timoa ranteesta. Miehen ote irtosi.
- Mä uskon, että tänään tästä tulee totta, Timo sanoi ja päivitti sivun uudelleen. Marin ei tarvinnut nähdä sivua, hän tunsi sen jo aivan liian hyvin. Hän oli viettänyt yön toisensa jälkeen selaten tuota keskustelufoorumia yrittäen ymmärtää miehensä viehtymystä. Vaan mikään ei auttanut. Kummajaiset pysyivät kummajaisina.
- Siksikö koko asunto haisee valkosipulilta ja ovella on risti? Mari irvisti.
- Tänä yönä. Se tapahtuu tänä yönä, Timo mumisi.
- Mikä?
- Mä saan tietooni kuka se on ja sitten mä tapan sen, Timo kaivoi sohvatyynyjen välistä puuvaarnan ja Maria puistatti. Mies oli kantanut tuota mukanaan jo ainakin kaksi kuukautta kuin maailman sairainta taikakalua. – Nyt, nyt se tulee. Nyt metsästäjä sai sen kuvan nettiin, Timo puristi kätensä nyrkkiin. – Aukea nyt, mies kuiskasi maanitellen, kun suurikokoinen kuva latautui näytölle äärimmäisen hitaasti. Mari tiesi, että hulluus oli tullut päätökseen. Kuva latautui ja latautui. Yhtäkkiä Timo ei nähnyt enää kuin vaimonsa kasvot.
1 viesti vastaanotettu (2009)
Antistress (2009)
Hidas kuva (2009)
Hyvien unien yö (2002)
Jälleennäkeminen (2009)
"Monsteri" (2001)
Näkökulma 1 (2009)
Näkökulma 2 (2009)
Fantasia
Alku (2000)
Lumiprinsessani - alku (2001)
Sadut
Joutsen, joka ei uskaltanut lentää (2006)
Kadonnut ystävä (2006)
Metsäretki (2006)
Päiväkotipeikko (2006)
Sekalaista proosaa
Jonakin päivänä kaduttaa 1 (2010)
Junia kulkee joka päivä (2000)
Kissamaki (2009)
PAM! (2000)
Pelästyiksää (2009)
Yksinäinen susi (1996)
Tietokirjoittaminen
Eläin on esine (2009)
Kirja-arvostelu: Sydämenmuotoinen rasia (2011)
Runoarvostelu: Koira tulee illalla (2010)
Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä (2008)
Gerbiilitekstejä
Aikuisena olemisen vaikeus (2010)
Hulluja harrastajia (2000)
Lemmikkimessut 2000 (2000)