Kadonnut ystävä
kirjoitettu kirjoituskilpailuun 2009

Samilla oli ystävä, josta kaikki tiesivät, mutta jota kukaan ei ollut nähnyt. Ystävä, jonka kanssa Sami vietti lähes kaiken aikansa, jota ei ollut päiväkodissa, mutta hänen vanhempansa eivät myöntäneet tätä tuntevansa. Sanomattakin lienee selvää, että tämä ystävä oli Samilla suunnattoman tärkeä ja rakas. Yhtenä päivänä ystävä oli kadonnut.

- Mistiella! Sami huusi ja kurkisti sänkynsä alle, vaikka tiesi jo valmiiksi, ettei ystävä ollut siellä. Hän pudottautui sängystä lattialle ja möyri sen alle kuin varmistaakseen, ettei ystävä olisi piiloutunut johonkin varjoon – tai etsiäkseen jonkinlaista viestiä siitä mihin Mistiella oli kadonnut. 

Sami ei löytänyt sänkynsä alta muuta kuin pölyä, joka tarrautui vaatteisiin päästäkseen päivänvaloon. Hän säntäsi keittiöön, jossa äiti purki ostoskasseja jääkaappiin. 
- Oletko nähnyt Mistiellaa? Sami kysyi ääni hätää täynnä. 
- En, en ole nähnyt, äiti huokaisi. Miten olisikaan? Eihän hän ollut nähnyt koskaan aikaisemminkaan. 

Samassa ulko-ovi kävi, Sami säntäsi isänsä luokse. 
- Isä, isä! Oletko nähnyt Mistiellaa? Sami tivasi huolissaan. 
- Ei, en ole nähnyt, ei isäkään ollut Mistiellaa koskaan nähnyt – eikä sitten nytkään. 

Koko illan Sami kolusi läpi asuntoa. Etsi jokaisesta kaapista, sohvan alta ja verhojen takaa, mutta Mistiella vain oli kadonnut. Äiti patisteli poikaa sänkyyn:
- On pienten poikien nukkumaanmeno aika. 
- Mutta minä en löydä Mistiellaa, Sami huokaisi ja äidin sydän oli vähällä särkyä. 
- Ehkä se leikkii kanssasi piilosta ja on löytänyt nyt tosi hyvän piilopaikan? Äiti yritti rauhoitella poikaa, mutta sen sijaan Sami säntäsi olohuoneeseen ja huusi:
- Mistiella! Tule pois piilosta! Tule pois piilosta! Ketään ei tullut. 

Isä nosti Samin syliinsä ja kantoi sänkyyn. 
- Nyt on aika käydä nukkumaan. Kyllä Mistiella ilmestyy, kun toivot oikein kovasti, oli isän vuoro yrittää löytää rauhoittavia sanoja.
- Mutta jos Mistiellalle on sattunut jotain, Sami oli itkun partaalla huolesta.
- Ehkä Mistiella lähti tapaamaan kaukaisia sukulaisiaan? Isä ehdotti. Samin teki mieli kysyä miksei Mistiella olisi kertonut hänelle mitään, mutta tiesi sen turhaksi. Isä ei tuntenut Mistiellaa. 

Aamulla Sami kolusi uudelleen kotinsa läpi, vaikka äiti koettikin parhaansa mukaan patistaa poikaa pukemaan:
- Meidän pitäisi jo lähteä. Minä myöhästyn kohta töistä. 
- Mutta Mistiella, Sami nyyhkäisi. Eikä ystävää löytynyt vieläkään mistään.

- Mistiella on hukkunut! Sami huusi ensimmäisenä päästyään päiväkodin ovesta sisälle. Lasten silmät revähtivät auki:
- Mistiella? He kerääntyivät Samin ympärille ja päälekkäinpuhumisen meteli täytti eteisen. 
- Minä luulin, että - , päiväkodin täti sanoi varovaisesti Samin äidille.
- Kyllä, äiti vastasi arvaten tädin ajatuksen kulun. – Minä en tiedä miten sellainen mitä ei ole olemassa voi hukkua.

Sami tuijotti ulos päiväkodin ikkunasta ja katseli taivaalle. Kaikki olivat olleet kiinnostuneita Mistiellan katoamisesta, mutta kukaan ei voinut ymmärtää. Kukaan lapsista ei ollut kadottanut parasta ystäväänsä. Täti tuli Samin viereen ja kysyi:
- Haluaisitko pelata vähän, vaikka maatila-peliä?
- Minun on ikävä Mistiellaa, Sami huokaisi kuin ei olisi tädin tyhjänpäiväistä kysymystä kuullutkaan. 
- Oletko varma, että hän on kadonnut? Täti kysyi. 
- Tietysti olen, Sami huusi. Hän loukkaantui ja suuttumuksen kyyneleet nousivat silmiin: - Tietysti minä tiedän, kun paras ystäväni on kadonnut. 
- Ettei hän kuitenkin ole täällä, täti painoi kätensä Samin rintaa vasten. 
- Ei, ei, ei, ei! Sami huusi ja työnsi tätiä pois. Hän halusi olla yksin. 

Päiväunille käytäessä oli toisen hoitajan vuoro yrittää. 
- Jospa Mistiellalle tuli koti-ikävä ja hän lähti sinne mistä tulikin? Täti ehdotti Samia peitellessään. 
- Mistiella olisi sanonut lähtevänsä, Sami käpertyi pienen pienelle kerälle peiton alle, eikä kuunnellut enää ketään. 

Iltapäivällä pihalla Samin vierelle juoksi Hanna, joka oli Puolukoista, naapuriryhmästä. 
- Sami, Sami! Hän huusi juostessaan. – Kerro minulle Mistiellasta, hän pyysi huohottaen hengästymistään. Sami ei olisi halunnut puhua kadonneesta ystävästään, koska se sai hänet yhä enemmän surulliseksi, mutta Hannan asia tuntui tärkeältä.
- Mistiella on ihan tavallinen pieni lohikäärme. Se on väriltään punaisen ja violetin väliltä ja mahtuu hyvin sängyn alle. 
- Lari kertoi, että sen sängyn alle ilmestyi viime yönä lohikäärme. Sami ei jäänyt kuuntelemaan enempää. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut yhdenkään muun lapsen sängyn alla olevasta lohikäärmeestä. Larin lohikäärmeen täytyi olla Mistiella. 

- Mulla on asiaa Larille, Sami sanoi ja syöksähti pienten puolelle ohi hoitajan, joka tuijotti poikaa hiukan kummeksuen. 
- Oletko nähnyt Mistiellan? Sami tokaisi heti päästyään Larin kuuloetäisyydelle. 
- Kai se sen nimi on, Lari sanoi vähän ihmetellen. – Se vain ilmestyi ja jäi sängyn alle. Äiti saa hepulin, jos löytää sen. 
Ei löydä, Sami ajatteli, mutta ei sillä olisi väliä. Mistiellan olisi tultava kotiin.
- Sanoiko se mitään? Miksei se ole meillä? Kysymykset virtasivat Samin suusta ja niitä olisi ollut vielä paljon enemmänkin.
- Jotain se höpisi yöllä uskomisesta. En minä niin tarkkaan kuunnellut – minä haluaisin nukkua, Lari näytti hieman väsyneeltä. 

Samassa Sami muisti mitä oli edellisenä iltana puhunut isoveljensä kanssa. 
- Lohikäärmeet ovat pelkkää satua, sanoi veli.
- Tietysti minä sen tiedän! Oli Sami huutanut, eikä ollut ajatellut Mistiellaa ollenkaan. Nyt ajatus puristi Samin rintaa. Ei hän ollut tarkoittanut. Miten pahalta se olikaan Mistiellasta tuntunut?

- Ole kiltti ja sano Mistiellalle, että sen pitäisi tulla takaisin, Sami pyysi ja juoksi kyyneleet silmissä takaisin omalle puolelle. 

Äiti haki Samin päiväkodista ja koetti piristää tätä kaikin tavoin. He kävivät kotimatkalla karkkiostoksillakin, mutta Samia ei kiinnostanut. Sami vain laahasi jalkojaan ja potki kiviä edellään. Kotona Sami käveli huoneeseensa. Hän muisti kaikki mukavat leikit ja juttutuokiot öisin, kun unta ei tullut. Häntä itketti.

Samassa Sami näki sängyn alta pilkistävän pienen punaisen kuonon, josta nousi hiven lohikäärmesavua. 

1 viesti vastaanotettu (2009)
Antistress (2009)
Hidas kuva (2009)
Hyvien unien yö (2002)
Jälleennäkeminen (2009)
"Monsteri" (2001)
Näkökulma 1 (2009)
Näkökulma 2 (2009)

Fantasia

Alku (2000)
Lumiprinsessani - alku (2001)

Sadut

Joutsen, joka ei uskaltanut lentää (2006)
Kadonnut ystävä (2006)
Metsäretki (2006)
Päiväkotipeikko (2006)

Sekalaista proosaa

Jonakin päivänä kaduttaa 1 (2010)
Junia kulkee joka päivä (2000)
Kissamaki (2009)
PAM! (2000)
Pelästyiksää (2009)
Yksinäinen susi (1996)

Tietokirjoittaminen

Eläin on esine (2009)
Kirja-arvostelu: Sydämenmuotoinen rasia (2011)
Runoarvostelu: Koira tulee illalla (2010)
Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä (2008)

Gerbiilitekstejä

Aikuisena olemisen vaikeus (2010)
Hulluja harrastajia (2000)
Lemmikkimessut 2000 (2000)