|
Kissamaki Kirjoitettu
avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen proosakurssille 2009
- Äiti kyseli vielä tultaisiinko me jouluksi niille, Laura sanoi ja katsoi miestään, joka luki lehteä keittiön pöydän ääressä.
- Aha, Jukka hymähti.
- Sanoin, että ollaan oikeasti aateltu olla kotona tää joulu, Laura jatkoi. Jukka nyökytti.
- Minusta olisi kiva vaan olla kaikessa rauhassa tyttöjen kanssa.
- Juu, niin olisi, Jukka sanoi ja nosti katseensa ikkunaan. Pakkaslumen hituset leijailivat hiljalleen taivaalta.
- Tulis jo kesä ja loppuisi tää pimeys, Jukka pukahti.
- Päästäis taas Ruotsiin ja Skanssenille, Laura huokasi ja hymyili.
- Sinä ja sinun Skanssen. Joka kesä Skanssen, Jukka naurahti pienesti. Sen hetken olo helpotti. Hän katseli vaimoaan ja ihasteli miten vahvan naisen oli nainut. Laura oli varreltaan lyhyt ja keijukaisen hauras. Joku olisi voinut erehtyä luulemaan naista heikoksi, mutta ei, ei Laura heikko ollut. Nainen oli tukipilari, johon koko koti perustui. Jukka huokaisi hiljaa. Kiitos Lauran hän jaksoi luottaa tulevaisuuteen. Aina pärjättäisiin, selvittäisin. Vaikka joskus tuntuisi vaikealta, kaikki järjestyisi Varmasti, olihan hänellä Laura.
Lauran silmät loistivat tämän nostellessa ostoksia kassista pöydälle. Jukka tiesi naisen mielen tulleen jo kesään ja käyskentelevän Skanssenin puistossa. Lauralla oli yllä vartalonmyötäinen kirkkaan sininen paita ja tummansininen hame. Paidan Jukka oli ostanut tälle syntymäpäivälahjaksi pari kuukautta sitten. Se korosti naisen hentoa ruumista. Tuota hametta mies rakasti. Se sai naisen näyttämään ylhäiseltä olemalla kuitenkin melko arkinen. Mies sulki silmänsä päällimmäisenä tunteenaan rakkaus. Pakahduttava, kaiken alleen peittävä rakkaus. Jos se olisikin koska tahansa ollut hyvä, nyt se oli parempi. Jukka oli ollut viime päivät sekaisin tunteesta, jota ei käsittänyt. Aamulla ei tahtonut päästä sängystä, töissä mistään ei tullut mitään, illat olivat vain yhtä ja samaa tyhjyyttä. Työkaverikin oli jo huomannut ja kehottanut menemään lääkärille. Mitä hän lääkärillä? Ei kai talviväsymykseen ollut lääkkeitä?
Laura katseli piirroksia, jotka oli kiinnitetty sekalaisilla magneeteilla jääkaapin oveen. Siinä oli tyttöjen vaihtuvan taidenäyttelyn paikka. Koskaan ei voinut tietää mitä siitä löysi. Nyt piirroksiin oli päässyt mökki järven rannalla, hassun hauska pelle, ruskea poni, jolla oli pitkä harja ja harmaa otus, jolla oli pitkän pitkä raidallinen häntä. Laura nauroi ja osoitti sormella kuvaa. Se oli uusin. Hän ei muistanut nähneensä sitä aikaisemmin.
- Kissamaki, Jukka sanoi hymyillen ja nyökytti päätään.
|
Kauhu
1 viesti vastaanotettu (2009)
Antistress (2009)
Hidas kuva (2009)
Hyvien unien yö (2002)
Jälleennäkeminen (2009)
"Monsteri" (2001)
Näkökulma 1 (2009)
Näkökulma 2 (2009)
Fantasia
Alku (2000)
Lumiprinsessani - alku (2001)
Sadut
Joutsen, joka ei uskaltanut lentää (2006)
Kadonnut ystävä (2006)
Metsäretki (2006)
Päiväkotipeikko (2006)
Sekalaista proosaa
Jonakin päivänä kaduttaa 1 (2010)
Junia kulkee joka päivä (2000)
Kissamaki (2009)
PAM! (2000)
Pelästyiksää (2009)
Yksinäinen susi (1996)
Tietokirjoittaminen
Eläin on esine (2009)
Kirja-arvostelu: Sydämenmuotoinen rasia (2011)
Runoarvostelu: Koira tulee illalla (2010)
Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä (2008)
Gerbiilitekstejä
Aikuisena olemisen vaikeus (2010)
Hulluja harrastajia (2000)
Lemmikkimessut 2000 (2000)
|