Runoarvostelu
Koira tulee illalla
kirjoitettu luovan kirjoittamisen tietokirjoittaminen 2 kurssille 2010
Koira tulee illalla
kotiin.
Kun se kiertyy paikalleen
ja nukahtaa,
alkaa sen sydänlämpö levitä
huoneisiin.
– Risto Rasa
Risto Rasan runot päätyivät kirjoiksi paperien unohduttua oikealle pöydälle. Sitä voi pitää yhtenä todisteena väitteelle ”todellinen lahjakkuus huomataan aina”. Risto Rasan runoissa miljöönä esiintyvät luonto ja koti. Niiden piiri on arkinen, mutta kirjoittaja tavoittaa tavallisista tarinoista uusia säkeitä. Rasa kuvaa arjen pieniä asioita antaen meille mahdollisuuden nähdä niiden suuruuden.
Runo on sommiteltu tarkkaan. Jokaisella sanalla on paikkansa ja tarkoituksensa, rivit polveilevat portaiksi ja runoa lukiessa voi uskoa Rasan sanat: ”Kirjoittaminen on minulle ylipyyhkimistä, poisottamista. Yleensä kirjoitan runosta useita versioita, joista yritän valita onnistuneimman.” Tämä runo on onnistunut. Sitä lukiessa voi nähdä koiran, joka iltapimeällä käpertyy makaamaan sille kuuluvalle paikalle. Koiran hengityksen kuulee ja muistaa miltä koiran turkki tuoksuu. Sydänlämpö lämmittää sydämessä saakka. Tämän runon muistan koiran puskiessa päällään rapsutuksia kerjäten.
Vaikka Rasan runous onkin pääasiallisesti hyvin arkipäiväistä, on runo mahdollista lukea myös toisin. Konkreettisen koiran lisäksi runon voi tulkita kertomuksena kotiinpaluusta. Kotia parempaa paikkaa ei ole ja sinne on hyvä nukahtaa. Kodin lämpö on peräisin sen asukkaista.
Koira tulee illalla-runo on julkaistu jo Risto Rasan ensimmäisessä runokokoelmassa Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971). Se on hyvä osoitus siitä, että Rasa on ollut Rasa alusta alkaen, ja jos pitää runojen ytimekkään kauniista tarinoista, kannattaa niihin tutustua laajemminkin. Syksyn pimeänä iltana ajatus koiran sydänlämmöstä lämmittää, ainakin koiraihmisiä, jotka ovat lainanneet tätä runoa ahkerasti internetissä. Runosta on tullut eräänlainen kunnianosoitus ihmisen parhaalle ystävälle.
Lainaus: Vaasan kaupunginkirjasto: Risto Rasa
http://194.100.194.17/e-palvelut/kirjailijat/rasa.htm
|
Kauhu
1 viesti vastaanotettu (2009)
Antistress (2009)
Hidas kuva (2009)
Hyvien unien yö (2002)
Jälleennäkeminen (2009)
"Monsteri" (2001)
Näkökulma 1 (2009)
Näkökulma 2 (2009)
Fantasia
Alku (2000)
Lumiprinsessani - alku (2001)
Sadut
Joutsen, joka ei uskaltanut lentää (2006)
Kadonnut ystävä (2006)
Metsäretki (2006)
Päiväkotipeikko (2006)
Sekalaista proosaa
Jonakin päivänä kaduttaa 1 (2010)
Junia kulkee joka päivä (2000)
Kissamaki (2009)
PAM! (2000)
Pelästyiksää (2009)
Yksinäinen susi (1996)
Tietokirjoittaminen
Eläin on esine (2009)
Kirja-arvostelu: Sydämenmuotoinen rasia (2011)
Runoarvostelu: Koira tulee illalla (2010)
Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä (2008)
Gerbiilitekstejä
Aikuisena olemisen vaikeus (2010)
Hulluja harrastajia (2000)
Lemmikkimessut 2000 (2000)
|