PAM!

Käsi kosketti asetta. Hiveli piippua kärjestä alkaen laskeutuen hiljalleen lähemmän kahvaa ja kiertäen lopulta pienet sormet kahvan ympärille. Sormi asettui liipasimelle. Enää millään ei olisi väliä. Hän pyyhkäisi punaiset pitkät hiukset kasvoiltaan ja vilkaisi peiliin. Siinä hän oli, niin todellisena kuin ihminen vain saattaa. Hän, joka oli aina ollut kiltti. Hän, jota olivat jotkut sanoneet liian kiltiksi. Hän oli siinä, tuijotti kuvaansa peilistä, tunsi aseen reittään vasten ja puristi sen kahvaa rystyset valkoisina. Nyt oli aika mennä. Tehdä tästä kaikesta loppu.

Hän käveli kadulle ja katseli ympärilleen. Kaikkialla näkyi ihmisiä. Missään ei ollut mitään järkeä. Kaikki kulkivat omaa tietään tietämättään, että olivat tulleet tiensä päähän. Punatukkainen tyttö nosti aseensa, puristi liipasimesta, kuului pamahdus, sitten kiljahdus. Ihmiset alkoivat katsella ihmetyksestä silmät pyöreinä tilannetta. Kuka voisi kertoa heille mistä oli kyse. Maassa makasi mies, joka teki kuolemaa. Korahdukset kertoivat siitä. Hän oli ollut tavallinen perheenisä. Vaimo, kaksi lasta ja oma koti, kaikki kai muuten hyvin, mutta pari viikkoa sitten hän oli pettänyt vaimoaan. Hän siis ansaitsi rangaistuksista kaikkein kovimman. Hän ansaitsi kuoleman. 

"Pam!"
Kuului uusi pamahdus. Maahan kaatui nuori nainen. Veri virtasi asvaltille ja peitti sen harmauden punaiseen verhoonsa. Naisen vaaleat hiukset hajosivat kehäksi tämän pään ympärille. Nainen näytti kuin enkeliltä kasvoista. Hän ei vain ollut sitä. Hän oli läimäyttänyt lastaan tänä aamuna. Viaton pieni lapsi istui nyt jossain nurkassa, hieroen yhä poskeaan ja miettien mikä hänessä on vialla. Mitä hän oli tehnyt, kun äiti oli lyönyt häntä, vaikka tosiasiassa äidillä oli vain pinna kireällä töiden takia. Lapsi ei kuitenkaan koskaan unohtaisi sitä, että hänen äitinsä oli lyönyt häntä. 

”Pam!”
Pamahdus oli korvia vihlova. Kaikkialla kuului jo huutoa. Vanha mies ei vain huutaisi enää koskaan. Hän oli kaatunut maahan rintaansa pidellen, vaikka tiesikin kuolemansa tulleen. Hän veti viimeiset ilman rippeet keuhkoihinsa ja menetti yhteytensä tähän maailmaan. Alkoholiongelmallaan hän oli pilannut niin omansa kuin läheistensäkin elämästä suuret kappaleet. Kuolema oli siis helpotus.

”Pam!”
Kaikki juoksivat pakokauhun vallassa kadulla. Jokaiselle oli jo valjennut, ettei kukaan heistä olisi turvassa. Pieni lapsi kaatui maahan. Ampujan silmissä välähti katumus. Oli tyttökin paljon pahaa tehnyt. Tänä aamuna heitellyt kivillä pikkulintuja, mutta hän ei ollut vielä pohjimmiltaan paha niin kuin monet muut tästä joukosta. Hän oli tehnyt pahaa, muttei ollut ymmärtänyt sitä. Hän ei ollut ymmärtänyt, että lintuihinkin sattui niin kuin tyttöön itseensäkin. Ja loppujen lopuksi pieni tyttö oli vain isänsä väkivallan uhri. Tyttö oli siis erehdys, mutta se ei saanut lopettaa tätä työtä, joka ratkaisisi paljon pahaa tästä maailmasta. 

”Pam!”
Nuoren pojan silmistä katosi elämä. Hän eli vielä, muttei enää kauaa. Hän oli elänyt vasta 12 vuotta, mutta oli tullut tiensä päähän. Tästä päivästä eteenpäin olisi läheisessä koulussa yksi poika, joka kiusasi kaikkia pienempiään, vähemmän. Ei enää pahoja sanoja. Ei enää turhia lauseita. Ei tuuppimisia, ei lyöntejä. Ei mitään. Toisaalta ei myöskään iloisia jalkapallo-otteluita sunnuntai-iltaisin. Ei ensimmäisiä treffejä joskus tulevaisuudessa. Ei sillä kuitenkaan väliä. Tämä poika ei enää talloisi toisten itsetuntoa. 

”Pam!”
Ihmiset näkivät elämänsä juoksevan nenänsä edestä, itse juostessaan pakoon tuota punatukkaista petoa. Jokainen tiesi tehneensä paljon pahaa elämänsä aikana. Kukaan heistä ei siis ollut syytön. Keski-ikäinen nainen lyyhistyi juoksevien jalkoihin. Hän ei ollut kiinnittänyt lapseensa huomiota silloin, kun tämä oli sitä kaivannut. Miksi hankkia lapsia, jos niistä ei kerran huolehdita?

”Pam!”
Nuori tyttö tulitti katujoukkoon tietäen, että vain pienimmät lapset olivat viattomia, syyttömiä. Lopulta hän nosti arpiset käsivartensa taivasta kohden. Ampui taivaalle kuin yrittäen osua itse Jumalaan, joka tämän kaiken salli. Lopulta hän painoi aseen piipun ohimolleen ja veti liipasimesta. Ihmisten pakokauhu lakkasi aivan kuin taikaiskusta. Aivan kuin he olisivat ymmärtäneet selvinneensä tästä tuomioistuimesta. Aurinko tuli esiin pilven takaa. Ihmiset lähtivät kotiin, unohtaen pian tämän kaiken.

”Pam!”
Se kummittelee unissa. Olisitko sinä ollut syytön?ään, vaikken onnistunut siinä tänään. Ei se mitään, vaikken pystynyt siihen tänään. Junia kulkee joka päivä.

1 viesti vastaanotettu (2009)
Antistress (2009)
Hidas kuva (2009)
Hyvien unien yö (2002)
Jälleennäkeminen (2009)
"Monsteri" (2001)
Näkökulma 1 (2009)
Näkökulma 2 (2009)

Fantasia

Alku (2000)
Lumiprinsessani - alku (2001)

Sadut

Joutsen, joka ei uskaltanut lentää (2006)
Kadonnut ystävä (2006)
Metsäretki (2006)
Päiväkotipeikko (2006)

Sekalaista proosaa

Jonakin päivänä kaduttaa 1 (2010)
Junia kulkee joka päivä (2000)
Kissamaki (2009)
PAM! (2000)
Pelästyiksää (2009)
Yksinäinen susi (1996)

Tietokirjoittaminen

Eläin on esine (2009)
Kirja-arvostelu: Sydämenmuotoinen rasia (2011)
Runoarvostelu: Koira tulee illalla (2010)
Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä (2008)

Gerbiilitekstejä

Aikuisena olemisen vaikeus (2010)
Hulluja harrastajia (2000)
Lemmikkimessut 2000 (2000)