Pelästyiksää?
kirjoitettu avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen proosakurssille 2009

- Nyt on vähän ruuhkaa, voi joutua odottamaan, nainen sanoi ja laski katseensa pöydällä edessään oleviin papereihin. Vaalea otsatukka valahti silmille. Vanhempi nainen vastaanottopöydän toisella puolella katsoi naista hetken kuin aikoen sanoa jotain. Hilkka Harmanen luki rintapielessä roikkuvassa nimilaatassa. Vanhempi nainen pudisteli päätään hivenen, huokaisi ja kääntyi pois. 

Hilkka nosti paperin pinoon monitorin viereen ja tuijotti eteensä. Mitehän lapsetkin tähä suhtautuu? Osaako ne olla oikeasti ollenkaa? Niikuin ihmiset? Isot ihmiset? Ohan ne jo isoja herran jestas sentään. Pitäis tuon ikäisten jo osata. Mutta silti. Hilkka vilkaisi kelloaan ja siirsi ajatuksissaan paperin takaisin eteensä. Pöydän ohi kulki ihmisiä, mutta Hilkka ei nostanut katsettaan. Loppuis ny jo vuoro. Ei tulis enää ketään. Kohta pääsis kotiin. Kai se pakko on tänään hoitaa. 

Terveyskeskuspäivystyksen ovi avautui. Helmikuinen viima puuskahti sisälle. No niinpä tietysti. Totta kai. Se siitä. Sisälle astui nuori nainen käsivarsillaan pieni vauva, joka hymyili leveästi ja täytti lapsen jokeltavalla äänellään koko aulan. No niin, no niin. Tämähän tästä ruuhkasta puuttuiki. On se hyvä, et Mira ja Toni on jo niin isoi. On jääny taakse tuo aika, kun kaikki oli niin pelottavaa. Vaikka eihä niist peloist koskaan eroon pääse, mutta ei ainakaan tarvi hätäil joka yskäsyä. Mul on nälkä. Lapset on isoi, tajuaaha ne jo asioit. Tajuaa, etten määkään haluu yksin ol. 

Nuori nainen tuli vastaanottotiskille. Hilkka nosti hitaasti katseensa. Kumpikaan ei hetkeen sanonut mitään. Miks sää et voinu tulla puoli tuntia myöhemmi? 
- Niin? Hilkka sanoi. Nainen tuijotti häntä ja kaiveli taskujaan. Lopulta hän löysi etsimänsä ja ojensi kela-korttin pöydän yli. 
- Mää, mää löysin pojan päiväunilta ihan sinisenä. Tai oikeastaan, kai, valkoisena. Se ei hengittänyt, nainen, äiti, sanoi ja hymyili kasvot kireinä. 
- Mitä sitten tapahtui? Hilkka otti kela-kortin ja näppäili sosiaaliturvatunnuksen koneeseen. Miksi tän piti tul just ny. Olis saanu Saara hoitaa. Se on nii nuori. Omatki muksut nii pienii. Jaksaa ja ymmärtää. Mää tahon, et tää viikko loppuu jo. Mää tahon Pekan kans syömään. 

Nuori nainen puhui. Sanat puuroutuivat Hilkan korvissa. Päähänki sattuu. Pitää ottaa jotai enne vapaal lähtöö. Hilkka nosti katseensa monitorista ja katsoi naista.
- Jaa. Pelästyiksää? Nainen nyökkäsi ja naurahti. 
- Juu. Kyllä mää pelästyin. 
- No istu alas. Sairaanhoitaja katsoo teitä kohta. Hän päättää sitten, tarvitseeko teidän käydä lääkärillä, Hilkka sanoi. Kello on jo viittä vaille. Mis se Saara viipyy? Taasko vaikeuksii saaja lapset hoitoo?

1 viesti vastaanotettu (2009)
Antistress (2009)
Hidas kuva (2009)
Hyvien unien yö (2002)
Jälleennäkeminen (2009)
"Monsteri" (2001)
Näkökulma 1 (2009)
Näkökulma 2 (2009)

Fantasia

Alku (2000)
Lumiprinsessani - alku (2001)

Sadut

Joutsen, joka ei uskaltanut lentää (2006)
Kadonnut ystävä (2006)
Metsäretki (2006)
Päiväkotipeikko (2006)

Sekalaista proosaa

Jonakin päivänä kaduttaa 1 (2010)
Junia kulkee joka päivä (2000)
Kissamaki (2009)
PAM! (2000)
Pelästyiksää (2009)
Yksinäinen susi (1996)

Tietokirjoittaminen

Eläin on esine (2009)
Kirja-arvostelu: Sydämenmuotoinen rasia (2011)
Runoarvostelu: Koira tulee illalla (2010)
Sivistystoimenjohtajan kymmenen käskyä (2008)

Gerbiilitekstejä

Aikuisena olemisen vaikeus (2010)
Hulluja harrastajia (2000)
Lemmikkimessut 2000 (2000)