ETUSIVU     TÄHÄN MENNESSÄ     TULOSSA     MINÄ  
 
SIIRIN JA SARAN JOULUTARINA

Vettenterä on aiemmin v. 2010 voittanut kilpailumme lastenkirjasarjan teoksellaan Mörkö vei ilon. Tämänvuotinen teos ei jää yhtään jälkeen edelliselle kirjalle, joskin satuun sisälle pääsemistä kyllä auttaa, kun on lukenut tekijän edellisen kirjan. Joulutarina käyttää hienosti hyväkseen edellisessä kirjassa esiintyneitä henkilöitä ja muita hahmoja, kytkee mukaan kaikkien lasten tunteman Joulupukin ja Petteri Punakuonon, vetää mukaan myös kalevalaisen Pohjan Akan ja Sammon, mikä kutkuttaa mukavasti myös aikuisen lukijan lukuhermoja. Saturomaanin eteneminen on sujuvaa, teksti on jaoteltu sopivan mittaisiin lukuihin, kieli on vivahteikasta, mutta silti niin erinomaisen selkeää, että lapsilukijakin pysyy kärryillä. Jännitys nousee hienosti ja myös lasku on niin hienon pehmeä, ettei eläytyvällekään lapselle jää jännitys päälle. - Erinomaisen hieno teos ja sarjansa itseoikeutettu voittaja! Jos kilpailussamme jaettaisiin Möllärimestarin perintöprinsessan titteleitä, se olisi tämä teos.

[Möllärimestariarvostelu 2012. Lastenkirjat ja -sadut sarjan voitto]